Kokemuksia ensimmäisestä cosplay-kilpailusta

Animecon tuli ja meni aikoja sitten, mutta nyt vasta sain tänne aikaiseksi kirjoittaa siitä. Jotain merkittävää nimittäin tapahtui ja se oli elämäni ensimmäinen cosplay-kilpailu!

Osallistuin kisaan Winx Clubin Daphnena. Yllättävän moni tunnisti hahmon ja sain aljon jutella uusien tuttavuuksienkin kanssa tästä nostalgisesta sarjasta (vaikken lapsena ollut ihmeempi Winx Club fani, niin omalla tavallaan pidin sarjasta paljon). Kovin moni ei kuitenkaan muistanut Daphnea, kun kerroin cossaavani Winx Clubista. Sain kysymyksiä siitä, oliko Daphne joku myöhempien tuotantokausien hahmo, vaikka hän oli mukana jo ensimmäisessä.

(C) Santtu Pajukanta

Aluksi kuukautta, paria ennen kilpailua piti hoitaa osallistuminen, lähettää referenssikuvat hahmosta, vastata lomakkeeseen, jossa kyseltiin hahmosta, asun teosta, cossaajasta itsestään ja lähetin valitsemani lavalletulomusiikin (onko tämä edes yhdyssana?). Asun teon aloitin vasta paria viikkoa ennen tapahtumaa. Olin sitä ennen kuitenkin tehnyt prototyypin mekon hameosasta, jotta tiesin, toimivatko suunnittelemani kaavat. Halusin mahdollisimman vähän saumoja mekkoon.

Aluksi olin ajatellut tehdä naamion ja muut päähärpäkkeet worblasta, mutten ole aikaisemmin käsitellyt worblaa, jolloin sen käyttö tuntui liian epävarmalta. Onneksi Tampereen Harrasteesta löytyi todella vahvaa pahvia (tarvitsin kunnon sakset saadakseni sitä leikattua). Takaraivossa olevan härpäkkeen kiinnityksen keksiminen oli hankalaa. En halunnut jättää sen takaosaan mitään näkyvää. Lopulta liimasin siihen kolme nauhan pätkää kärjistä. Pujotin pinnejä nauhojen kautta peruukin verkkoon. Viritelmä toimi, vaikka sitä korjasinkin pariin otteeseen tapahtumassa. Naamion puolestaan liimasin otsaani ja nenääni, kun en muutakaan keksinyt. Helmaan tein nauhakujan, johon pujotin rautalankaa. Alkuperäinen ideani laittaa riligine-nauhaa ei valitettavasti toiminut.

Kävellessäni tapahtumapaikalle ja Paviljonkia ympäri (kun en löytänyt heti oikeaa ovea), päässä soi tiputanssi. Kipitin asussa kuin ankka, sillä vartalonmyötäinen mekko piti polvet yhdessä xD
(C) Santtu Pajukanta

Raahauduin tapahtumapaikalle aikaisin aamulla, sillä tuomarointi oli ennen kuin ovet edes aukesivat kävijöille. Cosplay-mammat olivat kaikki pistäneet päähänsä pupunkorvat, joista heidät tunnisti helposti. Ei tarvinnut arvailla tai huonomuistisena muistella, ketkä olivatkaan cosplay-mammoja. Sain kisanumeron ja menin pukuhuoneeseen laittamaan loput asusteeni päälle.

Cosplay-mammat olivat ihania. Heiltä sai apua pieniinkin asioihin. He auttoivat minua kulkemaan hankalan helmani kanssa ja nostivat sen reunan minulle kannettavaksi, kun pyysin. Olisin saanut peruukinharjausapuakin, jos olisin tarvinnut.

(C) Santtu Pajukanta

Tämän jälkeen vuorossa oli tuomarointi. Jokainen kisaaja meni omalla vuorollaan pieneen huoneeseen, jossa odotti kolme tuomaria, jotka arvioivat kisa-asun. Olin pelännyt, että saan ikävää kommentointia asustani kuten siitä, ettei saumat ole huolella tehdyt, piilovetoketju pilkottaa, helman liitoskohdassa on vekki. Pelkäsin tuomarointia todella ja tärisin odotellessani omaa vuoroani.

Yllätyin positiivisesti, kun yksi tuomareista ihasteli hahmovalintaani ja keksimääni kiinnitystä takaraivossa olevaan härpäkkeeseen. Kaksi muuta olivat hiljaa ja tekivät merkintöjä papereihinsa, joissa oli lähettämäni referenssikuvat tulostettuina. Tuomarit tarkastelivat asua ja kyselivät materiaaleista, joita olin käyttänyt ja miten jotkut asiat olin toteuttanut.

Tuomaroinnin jälkeen sain olla vapaalla jalalla ennen kisoja. Kuvauspalvelun auettua kävin kuvauttamassa asuni kuten kilpailijoita oli pyydetty. Helmani päälle astuttiin useita kertoja, mutta vain yksi pyysi anteeksi (tämä on kuulemma tuttua melkein kaikille laahuksen kanssa kulkevalle cosplayaajalle).

Yhteiskuva kisaajista 

(C) Sami Räbinä

Ennen kisoja käytiin katsomassa lavaa ja minne kisassa kuului asettua, kun meni lavalle poseeraamaan. Kauhistuin huomatessani, että koko lava oli päällystetty karhealla matolla. Joka suunnasta maata laahaava helmani ei liukunut kävellessä kuten sileällä lattialla. Yritin opetella kävelemään karhealla matolla sen pienen hetken, mitä annettiin aikaa. Aloin mennä paniikkiin pelätessäni, mitä lavalla voisi käydä.

...ja kuinkas siinä lopulta kävikään. Kuten olin pelännytkin, helmani jäi karheaan pintaan, kompuroin siihen ja rautalanka helmassa meni kummalliseen asentoon. Se oli kauheaa. Katsoin hädissäni lavan takana odottelevaa cosplay-mammaa ja hän urheasti juoksi lavalle korjaamaan helmani kuntoon. Ilman häntä en olisi selvinnyt tilanteesta. Olin kuitenkin sen verran paniikissa tapahtuneesta, etten muistanut, mitä minun piti lavalla tehdä. Sain kaksi poseerausta hoidettua ja jäin täristen odottamaan, että juontaja sai selostuksensa loppuun ja pääsisin lähtemään. Poistuessani helmani meni taas huonosti, mutten antanut sen häiritä. Halusin mahdollisimman pian lavalta ennen kuin alkaisin itkeä. Ja itkuhan siinä tuli. Kovasti jännittämäni kokemus oli päätynyt ikävästi.

Sami Räbinä onnistui nappaamaan kuvan juuri ennen kompurointia. Helma oli mennyt jo osittain rullalle.

Kanssakisaajat näkivät minut itkemässä ja tulivat lohduttamaan. Yksi cosplay-mammoista kävi hakemassa minulle nenäliinan. Kaikki olivat mukavia. Olo helpottui ajan kanssa ja minua lohdutettiin sillä, etten ainakaan kaatunut kompuroidessani. Yhteiskuvaan lavalle mennessä kannoin helmaani sen reunasta vältääkseni saman tapauksen.

Cosplay-mamma sai helman melko hyvin korjatuksi (kuva ilmeisesti siitä hetkestä, kun jäädyin lavalla).
(C) Sami Räbinä

Voittoa ei tullut enkä sitä ollut mennyt edes tavoittelemaan. Asuni oli tietyiltä osin epäonnistunut ja voittoa tavoitellessa olisin valinnut asun lähempää omaa vahvuusaluettani. Minulle oli kuitenkin henkilökohtainen voitto se, että pääsin lavalle (vaikka se lopulta ikävä kokemus olikin). Olen monet kisat peruuttanut paniikin vuoksi, mutta nyt lopulta pääsin kilpailemaan. Tästä on hyvä jatkaa. Aion mennä joskus toistekin kisaamaan ja ensi kerralla panostan asuun paremmin. Ainakin olen nyt kokemusta rikkaampi!

Vihdoin kisaamaan?

"Ilmoittautumisesi kilpailun Animecon XIII - Yksilökisa kategoriassa

Easy on hyväksytty"

Sydän hakkaa lujaa. Jännittää suunnattomasti.

Death Rebel Ikuto on yksi sellainen hahmo, jolla on pitänyt mennä kisaamaan (viikatteen kanssa).

En usko olevani mikään erityisen hyvä tekemään cosplay-asuja, mutta haluaisin silti joskus yrittää kisaamista. Millaista lavan takana tapahtuva tuomarointi on? Miten itse astelisin hahmoni roolin omaksuen lavalle ja poseeraisin? Haluan kokea sen kaiken eikä voittaminen ole mielessäkään. Kyllä niitä parempia asuja varmasti löytyy joka kisasta ja mun asut ei ole koskaan ollut mitään ihmeempiä.

Olen muutaman kerran ilmoittautunut kisoihin (yksilökisaan tai ryhmän kanssa esityskisaan), mutta jossain vaiheessa olen aina perunut. Se johtuu paniikista, joka iskee jossain vaiheessa. Jos se on ylitsepääsemätön, pitää perua. Haluaisin joskus oikeasti selvitä kisaan asti.

Mulle on ehdotettu, että menisin kisaamaan Arcade Sonana. Ehkä sitten, kun teen asun uudestaan ja paremmin.

Viime Tampere Kupliissa oli viimeisin tapaus, jolloin peruin. Piti osallistua kaverien kanssa esityskilpailuun, mutta muutama viikko ennen tapahtumaa iski paniikki ja peruin. He joutuivat sitten soveltamaan esitystään, kun tärkeä hahmo puuttui joukosta ja toinen heistä cossasi aivan toista hahmoa, kun alun perin piti. Ikävä tuottaa omille kavereille pettymys. Loppujen lopuksi esityskisaa yleisöstä seuratessani totesin, että lava oli sen verran pieni, että olisin voinut jopa uskaltaakin astua sille.

Kupliissa uskaltauduin kyllä kaikesta huolimatta cosplay-deittiin, vaikka sielläkin panikoin. Se oli jo jotain, että pääsin sinne lavalle ja kestin! Hyvää harjoitusta sekin.

Priest Girl -cossi oli haastava ja lopputulos näyttävä (vaikkakin olen iroittanut siitä helman ja tekemässä jossain vaiheessa uudelleen). Jos saisin sen fiksattua ja viimeisteltyä, voisin mennäkin kisaamaan sillä. Tosin todella harva edes tietää Crystal Sagaa.

Animeconin kisa-asua en vielä paljasta, mutta alan pikku hiljaa sitä jo valmistelemaan, vaikka ensin pitääkin hoitaa alta Desuconin cossit. Luvassa on kuitenkin jotain nostalgista. Ainakin kyseinen hahmo oli osa omaa lapsuuttani. Tosin kyseisestä hahmosta en niin kovasti pitänyt kuin vasta myöhemmällä iällä. Kyllä sen jossain vaiheessa kuitenkin paljastan!

Kokemuksia ensikertalaisen cosplay-deitistä

Viikonloppuna oli Tampere Kuplii ja osallistuin siellä ensimmäistä kertaa Cosplay-deittiin. Idea osallistumisesta oli yhtäkkinen päähänpisto, kun luin ilmoituksen, että osallistujia tarvitaan. Viime vuoden Kosuconiin oli ollut tarkoitus mennä cosplay-deittiin, mutta silloin en päässyt kyseiseen tapahtumaan. Halukkuutta on siis aiemminkin ollut osallistua.

Sunnuntaina cossisuunnitelma oli 11Eyesin Shiori Momono, jolloin osallistuin deittiin kyseisenä hahmona. Alun perin oli tarkoitus mennä vastaajaksi shojo-ai kierrokselle, mutta totesin kysyjänä sekakierroksella olevan helpompi tehtävä, sillä improvisointi hahmolla, joka ei anna paljoa itsestään, on hyvin hankalaa. Hahmolle sopivia ysymyksiä myös keksi lopulta aika hyvin ja niitä oli enemmänkin kuin ohjelmaan tarvitsi (josta karsin parhaimmat 5).

Shiori Momono

Jännitin ohjelman alussa todella paljon. Seurasin muita kierroksia odottaen omaa vuoroani ja yritin valmistella mielessäni lauseita, joita sanoisin. Olin kauhean paniikin vuoksi perunut lauantain cosplay-kisaan osallistumisen (piti olla DN Angel ryhmäcossissa Dark), mutta olin ajatellut, ettei cosplay-deitti voisi olla niin paha kokemus. Kuitenkaan kyse ei ollut oman asun ja esiintymisen arvostelusta.

Kun oma kierros alkoi ja ennen lavalle astumista esiteltiin parilla sanalla hahmoni, huomasin, ettei kuvaus ollut sama, jonka olin itse hahmosta kirjoittanut. Ainoa sana, jonka muistan, oli "nukkemainen", jota en itse kyseisestä hahmosta käyttäisi. Heti lavalle tultua korjasin mikkiin puhuen, että nukkemaisella viitattiin vain nuken kehoon.

Shiorin nuken keho animessa (pelissä enemmän ihmisen näköinen).

Vastaajien lavalle tulon ajaksi menin toiseen tilaan. Vaikka seurana oli tuttu henkilö, jännitin todella paljon. Jalkani tärisi  näkyvästi ja olo tuntui siltä, että voisin kaatua hetkenä minä hyvänsä. Paniikki oli iskenyt. En saanut itseäni rauhoiteltua mitenkään, jolloin lavalle palatessa paniikki jatkui yhä. Istuin tuolille yrittäen hillitä tärinääni. Puhuin mikrofoniin lauseet, jotka olin etukäteen opetellut. Kysymyksistä oli lunttilappu hahmon kantaman kirjan takana En uskaltautunut lavalla edes kääntää päätäni sen vertaa, että olisin nähnyt juontajan, joka aina ennen kysymystä tuli vierelleni sanomaan pari sanaa.

Oli hauska huomata, kuinka vastaajilta vastauksia saadessa alkoi selkeästi erottaa joukosta cossaamalleni hahmolle sopivan kumppanin. Yritin ajatella kuin hahmoni ajattelisi ja yksi vastaajista oli selkeästi parempi vaihtoehto kuin muut. Se oli hieno tunne ja asioiden ajatteleminen Shiorin kannalta oli hauskaa. Täysin epämukavissa tunnelmissa ei siis kuitenkaan cosplay-deittiä kärsitty.

Kuvaa omasta cossistani

Kun kysymysten jälkeen tuli aika valita vastaajista sopivin, juontaja unohti kysyä, kenet olin valinnut. Menin suoraan sermin toiselle puolelle etsimään vastaajaa, jonka olin kysymysten perusteella valinnut. Valitsin ensin vahingossa väärän henkilön, mutta löysin toisella arvauksella oikean henkilön. En tuntenut hahmoa, mutta oletin olevan joku One Piece hahmo. Olin vielä niin paniikissa, etten tiennyt, kuuluiko meidän halata, mutta hetken emmittyä uskalsin antaa ujon halauksen.

Valitsemani henkilö halusi sanoa jotain mikrofoniin ja lause meni jotakuinkin näin: "Kävisikö tässä yleisön edessä pieni vilautus?" Sillä sekunnilla ahdistusmittari nousi taivaisiin, paniikki paheni enkä osannut reagoida mitenkään. Aloin hetken hämmennyksen jälkeen vedellä lyhyen hameeni helmoja alaspäin. Tuntui siltä kuin minut olisi nolattu julkisesti ja tuossa tilanteessa olisin halunnut vain alkaa itkeä. Olin onnellinen, kun pääsin takaisin omalle paikalleni istumaan.

Cosplay-deitistä jäi ristiriitaiset tunnelmat. Olihan se kiva kokemus. Hahmoon eläytyen kysymysten keksiminen ja vastaajien vastausten analysointi oli hauskaa ja siksi haluaisin joskus uudestaan kysyjäksi. Kuitenkin enemmän ohjelmasta jäi pintaan ahdistavat tunteet kuten paniikki ja tunne julkisesta nolaamisesta. Ei se cosplayaaja varmasti sanojaan pahalla tarkoittanut ja todennäköisesti vain eläytyi hyvin hahmoonsa. Ei hän voinut tietää, että hänen edessään seisonut tyttö oli koko kierroksen ajan ollut lähes itkun partaalla suunnattoman paniikin vuoksi.

Pelkään, että saan kuulla kommentteja siitä, ettei näin herkän henkilön pitäisi osallistua mihinkään ohjelmaan, jos ei osaa pitää itseään kasassa ja suhtautua huumorilla asioihin. Ehkäpä.

Varmaa on, että jos cosplay-deittiin joskus osallistun, niin osallistun jatkossa ainoastaan mieshahmona.